maanantai 29. huhtikuuta 2013

Kauniita asioita

Hirveän vaikea tehdä sitä oikeaa ensimmäistä postausta! Alku aina hankalaa? Kaivoin tytön pieneksi jääneitä vaatteita myyntiin ja muistin taas nähdessäni, että ai niin, meillä on tämä ihanuus odottamassa käyttöön pääsyä:


Liandlon Hansel & Gretel- mekko kokoa 92cm, jonka ostin viime talvena tietämättä merkistä etukäteen mitään. Selvisi, että mekko on muuten kokoaan vastaava, mutta minun mielestäni vyötäröltä aika kapea! Luulen, että tämä pääsee jo pian käyttöön, vaikka hihat ovatkin vielä liian pitkät. Kuosi on aika taivaallisen herkullinen, eikö? Tällainen sopisi mekon kaveriksi:
  
Hannu ja Kerttu- pipo

Toinen ihana juttu tulee tässä:


Sattuman kautta netissä surffaillessa eksyin tänne: KLIK
Voi jee miten ihania koruja! Aikani tuumailin ja suunnittelin, ja lopulta teetätin korut sekä Äidille että Isälle. Alkuperäinen koruni oli ketjussa, joka nikkelittömyydestä huolimatta teki sellaiset ihottumat kaulalle, että piti siirtyä tavalliseen hopeaketjuun. Itse riipus ei ihoa ärsytä eikä sen puoleen tunnu laisinkaan - se on nimittäin unelmankevyttä muovia. Tässä kuvat alkuperäisistä koruista, Isän koru on edelleen alkuperäisessä asussaan, minulla siis vaihtui ketju ja riipuksen lenkki. Suosittelen lämpimästi Ihollasi- koruja, ne ovat herkkiä, kauniita, edullisia ja mukavia. Malleja ja vaihtoehtoja on paljon ja koruihin voi lisätä haluamiaan koristeita. Tällainen koru on miljoona kertaa henkilökohtaisempi kuin kultakaupan hyllyltä poimittu tusinariipus.



Lopuksi vielä kaipaan apua. Minulla on useampi laatikko, pussukka, nyssäkkä ja rasia, joihin olen kerännyt ja kerään jatkuvasti lisää kivoja pieniä juttuja. Aina, kun sopivaa, omannäköistä, edullista tavaraa tulee vastaan, se lähtee mukaan. Meiltä löytyy tällaiset puukirjaimet:



Mitä sinä tekisit näistä? Kirjaimet ovat n. 7cm korkeita. Olen nämä ostanut varmaan sillä ajatuksella, että kiinnittäisin ne tytön huoneen oveen, mutta siinä päädyin toisenlaiseen ratkaisuun. Lyödäkö tytön huoneen seinälle? Ei ainakaan pääse nimi unohtumaan! Kohta on aika pestä ikkunat, laittaisiko nämä urakan ohessa ikkunan väliin nojaamaan?  Mutta mitä muuta näistä keksisi?



Näihin mietteisiin, A.

3 kommenttia:

  1. Lisää jotkut pienet koukut, tai nupit noihin kirjaimiin ja kiinnitä eteisen seinään kivasti sommitellen. Saat persoonallisen naulakon lapsen vaatteille ja jos ovat sopivalla korkeudella, saa tyttö opetella samalla laittamaan itse pukua naulaan, tai ottamaan pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos vinkistä! Sain toista kautta toisenkin tosi hauskan idean: kirjaimet oli sommiteltu kauniisti matalaan vitriinikehykseen jolloin syntyi ihana nimitaulu :)

      Poista